Showing posts with label Family. Show all posts
Showing posts with label Family. Show all posts

Saturday, 31 December 2016

Onnellista Uutta Vuotta 2017

Joulu oli ja meni ja samoin jokseenkin sekava
ja väsyttävä vuosi 2016. Oikeastaan vuoden 2016 aikana olen myös
alkanut saamaan kadonneita voimiani takaisin ja nyt tuntuu taas siltä että
jaksaa painaa luovia hommia ja suunnitella tulevaa.
Postailin joulukiireiden aikaan jouluisia kuvia kotoota enkä viitsi 
enää joulukuvia laittaa kun uusi vuosikin on jo ovella.
Joulukiireiden touhuikkaampaan aikaan täällä Etelä Italiassa äidit joutuvat, saavat, 
miten sen nyt ottaa osallistua hyvinkin ahkerina lastensa päiväkodin juhlien järjestelyyn. Joulumyyjäisiin pitää leipoa, joulujuhlaan pitää leipoa ja lisäksi olla apuna lastentarhanopettajalle
kaikenlaisissa askareissa. En oikein vieläkään tiedä miten suhtautua tähän ja kahden pienen lapsen äitinä tunnen aikamoista helpotusta että joulu on ohi ja samoin kaikki nämä "vaatimukset".


Onneksi meille kotiin minulle avuksi pyyhälsi hellojen ääreen jo aikaisin aattona 
eräs vanhempi tuttavapariskunta. Minä huolehdin jälkiruokien laiton ja rouva pääruuat. Kaikenlaikkiaan meitä oli 13 pöytien ääressä illastamassa.
Italiassa perinteen mukaan jouluillallinen syödään klo. 20 aikaan illalla ja joulupukki tai lahjat tulevat vasta puolen yön aikaan...Yritä siinä sitten ainoana sanoa että mielestäni on vähän kohtuuttoman myöhään 2 ja 4 vuotiaille tämä aika. Lapset palloilivat siis tekemisen puutteessa koko päivän ja sitten
puolenyön aikaan väsymyksestä sekasin jaksoivat avata ehkä kaksi lahjaa.
Aamulla he heräsivät kiukkuisina ja tokkuraisina väsymyksestä ja lähtivät ihmettelemään lahjoja. Lahjoja oli liikaa, eivätkä lapset osaa edes arvostaakaan niitä. 
Jotenkin itse jouluaatosta jäi tänä vuonna huono maku suuhun.
Tätä ai auttanut päivän kestävä kuumeen sekainen vatsatauti 
heti joulupäivän jälkeen.

Tuli sellainen olo että ensi vuonna haluan jonnekin matkalle, 
tai sitten vaikka Suomeen jouluksi vähän rauhallisempiin tunnelmiin.
Oli miten oli löytyihän tästä joulusta myös paljon hyviä hetkiä ja yhdessäolemista.

Nämä poromuffinssit olivat tämän joulun hitti ja tein näit ensin päiväkodin myyjäisiin. 
Sitten näitä tilattiin kahteen kahvilaan ja lopulta tein vielä yhden satsin päiväkodin joulujuhlaan. Yhteensä viikon aikana tein 75 muffinssia. Seuraavalla viikolla piti leipoa vielä joulun piparit valmiiksi. Huh huh.



 Italiassa syödään jouluna paljon kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. 
Tein kokeilun tummasta suklaasta, kuivatuista appelsiineista, mantelista ja piparin paloista (appelsiini/kanelipiparit). Hyvää tuli !

 
Tältä näyttivät tämän jouluiset joulupiparini.


 Kuivattuja appelsiineja ja pomeloja ja traditionaalisia italialaisia mantelijauhoista valimistettuja super herkullisia Amaretti pikkuleipiä.




 Toinen joulun hitti oli tämä Zara Homesta tilattu puinen adventtikalenteri. Kuvakalenterin sijaan tämä oli ensimmäinen kalenteri jota tyttöni kiiruhti joka aamu avaamaan. Kääreissä oli tehtäviä (jouluaskarteluja), vinkkejä (kuuntele laulu...), loruja ja viestejä "tomera tontulta". 


 Joulun paras lahja tuli mieheltäni. 
Puinen WeWood kello <3




Mahtavaa rauhallista, onnellista ja touhukasta Uutta Vuotta 2017 kaikki rakkaat ihmiset !!

Happy New Year 2017 for everyone !!

Monday, 5 December 2016

My Perfect Sunday

Parhaat päivät ovat sellaisia, kun herätään sunnuntai aamuna
ilman herätyskelloa. Hiippaillaan ympäri huushollia yöpuvussa, kahvikuppi kädessä.
Jutustellaan ja halitaan lapsia. Syödään aamupalaa ja mietitään että juurikin 
tänään on hyvä päivä lähteä puistoon nimeltä Parco 2 Giugno,  
joka sijaitsee Barin keskustassa. 

Tämä puisto on yksi lempi paikoistani, koska sieltä löytyy luontoa, sekä kulttuuria ja lasten leikkipuistot. Keskellä puistoa kohoaa korkeuksiin puinen rakennus jonka 
lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat päästävät sisään niin valon kuin puiston kauniin vihreydenkin.
Mikäpäs siellä on istuessa ja selaillessa upeita lasten kirjoja värikkäine kuvituksineen.

Eilen kirjastossa sattui ilokseni olemaan vierailijana hollantilainen kuvittaja nimeltä
Harmen Van Straaten.

Hän on kirjoittanut ja kuvittanut yli 50 lasten kirjaa kuvakirjoista novelleihin.
 Kirjastossa oli kuvitusnäyttely, lukutuokio ( The Snowman's Wish)
ja taiteilija oli tietysti itse myös paikalla esittäytymässä
vaikkei Italiaa luonnollisesti puhunutkaan. 
Tarinan luki italialais rouva touhukkaasti käsillään elehtien taiteilijan
piirtäessä isolle piirrustustelineelle tarinan tapahtumia. 
Kertakaikkisen inspiroivaa ja ihanaa.





Puisto ja kirjasto visiitin jälkeen suuntasimme kipin kapin kiinalaiseen
ravintolaan ja kruunasimme sunnuntai aamupäivän sushilla (kiinalainen buffetti, 
jossa erilaisia aasialaisia ruokia tarjolla).
Tälläinen on minun täydellinen sunnuntai päiväni. 


"My perfect Sunday is made of a slow morning with a cup of coffee,
some fresh air in the Central park, a visit in the children's library and of a discovery
that in the library there was an exhibition of an illustrator, Harmen Van Straaten.

I realised that I've seen his illustrations and books, but I haven't actually
read any of his stories. So on this particular Sunday I had a chance to listen to his story :
The Snowman's Wish and while this story was read by an older Italian lady, 
The artist sketched on a big drawing board so that everyone could see
how he works on his illustartions. This whole scene was just lovely and so inspiring.

 Few words about the artist :
Harmen van Straaten is an author and illustrator. 
He has written over 50 books--from picture books to novels. 
Harmen illustrated his first children's book in 1987 and since then has 
illustrated over 400 books. Harmen was awarded the "Golden Apple of Bratislava" and 
the "Golden Brush of Japan" for his illustrations."

This beautiful sunday morning turned to it's end with a delicious and
full plateful of sushi. 
Thank you and see you soon.


Tuesday, 1 November 2016

Halloween



Tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni loihdin kotiin vähän 
Halloween tunnelmaa.
Mitään H bileitä ei ollut tiedossa niin ajattelin että kutsutaanpa sitten 
pieni porukka meille. Ekaa kertaa siis myös kaivertelin kurpitsan ja yllätyin siitä 
kuinka helppoa ja kivaa se olikaan. Ens vuonna mulla saattaa olla tähän vuoden 
aikaan rivillinen näitä kurpitsakavereita hyllyllä. Täällä meillä Barissa kurpitsoja 
on ollut kauppojen hyllyt notkollaan eli oli helppo napata kainaloon yksi kurpitsa 
lähikaupasta. Myös kaiverrus ja veistelyohjeet tulivat selväksi kauppoja tehdessä.
Muffinssi-ideat googlailin ja täytyy sanoa että niidenkin toteutus kävi melko 
nopeasti (kiitos mieheni joka vei lapset 
koko aamuksi puistoon ja kiitos poikani joka nukuit makoisat päikkärit ja 
annoit äidin rauhassa taiteilla). 

Muffinssien teko sujui jotakuinkin näin: 
Etsin perus suklaamuffinssiohjeen pohjaksi. Haamumuffinssien 
koristelu on tehty ihan vaan kermavaahdosta. Silmiksi laitoin suklaanapit. 
Hämähäkkimuffinsseissa on päällä sulatettua 
suklaata ja siihen sitten päälle punaiset sokeripallot silmiksi, lisäksi suklaahippuja tai 
strösseleitä ja Haribon kierrelakuista jalat. Hämähäkkejä ei syönyt yksikään 
lapsi (hah) olivat kai liian pelottavia mutta olihan ne hauskan näköisiä. 
Haamut sen sijaan maistuivat kaikille. Näitä muffinsseja 
sitten tietysti italialaiseen tapaan lähetettiin myös yläkerran lapsille ja naapureille.
Jos sinua kiinnostaa resepti niin laitan kyllä pyynnöstä.

Tyttäreni oli ihan haltioissaan Halloween piirrustuksista, joita tehtiin pari päivää ennen
juhlaa peittoihin kääriytyneinä lastenhuoneen lattialla. Hän halusi jatkaa näitä 
piirtelyjä vielä juhlien jälkeenkin.

Mahtuihan tuohon iltaan toki lapsiperheen tapaan pientä katastrofiakin, nimittäin 
vauhdikas tyttäreni pudotti vahingossa silitysraudan kompastuttuaan sen johtoon ja
näppäränä tyttönä halusi heti korjata pudottaneensa esineen ja kämmenhän siinä paloi. 
Huuto oli kauhea ja istuttiin sitten puolen iltaa kylpyhuoneessa ja valuteltiin kylmää 
vettä kädelle. Onneksi ei käynyt kauhean pahasti ja seuraavana päivänä 
kipua ei enää ollutkaan...huh...

Kuvassa lepakkotytöllä on siis ihan oikea side, sattuipa sopivasti teemaan.

 



 




Parempaa kuvaa en valitettavasti saanut näistä hirviölepakoista. 
Loppujenlopuksi jäi kiva fiilis siitä kun sai ilahduttaa ihmisiä...
ehkä ens vuonna uudestaan.


"This year for the first time in my life I created some Halloween mood in my home.
It was mostly to have a reason to be a bit creative and I was happy to see that my 
motivation was transferred to my daughter as well. She was so excited about the 
drawings we made couple of days before the party and she just LOVED the pumpkin !

If you happen to be curious about the recipe of the muffins, just let me know, and I'll
write down the instructions and incredients for you. 

Speak to you soon, xxx"



Friday, 28 October 2016

Minä ja Sinä

Kuluneella viikolla nautittiin vielä 20 asteen lämmöstä, 
mutta nyt loppuviikosta puhaltaa kylmä tuuli
ja ensimmäistä kertaa piti kaivaa paksu villapaita esiin. Tällä viikolla sain nauttia laatuajasta 
niin poikani kuin tyttönikin kanssa ihan kahden kesken. Näissä kuvissa olen pojan 
( Samuelin) kanssa kävelyllä ja käytiin tietenkin myös puistossa ja mehulla tytön ollessa päiväkodissa. Sitten myöhemmin viikolla käytin tytön (Luna Lisan ) kampaamossa ja sama 
puisto ja mehu keikka käytiin heittämässä pojan ollessa lasten hoitajan kanssa kotona. 
Tulipa taas muistettua kuinka tärkeetä tuo kahden keskinen kiireetön yhdessäolo onkaan 
niin lapselle kuin minullekin. Tänään perjantaina oli sitten myöskin ihan omaa laatuaikaa 
ostoksia tehden ja lempi kahvilassa lehtiä selaillen, ai että oli ihanaa. 
Tällä viikolla tyttöni aloitteli uimakoulua ja viikonloppu näyttäisi 
rauhalliselta joskin Halloween painotteiselta. 
Mukavaa, värikästä viikonloppua kaikille.










 "In the beginning of this week we still enjoyed warm sunny days but 
as the week is getting to it's end
the cold wind is blowing and I had to look for my warm pullovers.
This week I had a chance to spend some special time with each of my two kids.
It reminded me of how important these quiet moments are for my kids and for me as well. 
It's strange how they become like really peacful and respectful and smily when they can 
have all the attention for themselves. "

I think this year for the first time I'm going to celebrate
the Halloween at home. 
I've never cared for Halloween but this year I feel like it's a good 
reason for dressing up kids and for making some silly cupcakes.
I'll post some pictures later on.

 That's all for now.
I wish a lovely and scary weekend for everyone."

Thursday, 20 October 2016

Syksy tuli Etelään





Hei

Olenkohan jo maininnut että täällä meillä päin on aika vähän luontoa 
tai ylipäätään puistoja tai muutakaan vihreää. Pugliasta ja Barista löytyy toki 
paljonkin luontoa, mutta ei useimmiten asutusten lähettyviltä. 
Ollaan asuttu nyt reilu vuosi Bari Palesessa joka sijaitsee lähellä lentokenttää, 
tälläinen pieni kylänen vaan. Ajoittain kärsin luontokuumeesta ja sen seurauksena 
koti-ikävästä ja ilahduin suuresti kun tässä eräänä laiskana iltapäivänä ymmärsin 
käydä pesueeni kanssa nuuskimassa niin kutsuttua joutomaata, joka sijaitsee ihan 
kodin vieressä.  "Täällä on ihanaa", sanoi tyttöni ihastuneena. 
Löydettiin mantelipuita ja rukolaa joka päätyi oitis salaattipöytään. 
Manteleista päätellen voisi sanoa että syksyhän se tekee tännekin tuloaan vaikka lämpötila 
on lähes päivittäin vielä yli 20 asteen. Mantelit on  yleensä kypsiä elo syyskuun 
vaihteessa ja nämä kuvassa näkyvät ovat jo ylikypsiä ja syömäkelvottomia. 
Ensi vuonna pitää muistaa käydä ajoissa sadonkorjuussa. 

Että sellaista tällä kertaa, mukavaa alkavaa viikonloppua !







           " Hi there, Have I ever mentioned that there's actually not much nature, or any kind 
of green close to our home. Don't get me wrong, there is 
nature in Puglia, but usually not close to where people live. That's  why every now and 
then I get really home sick thinking about the Finnish fields and forests...This week I got 
a crazy idea of checking out the wasteland close to our home and it was worth it.  
We found fresh rucola and almonds ( that should have been collected in the August or 
September ). Anyway the point is that I was so happy to find some green space 
close to our home. I'm definitely going to have a walk there again and see 
what else we can find there.

That's all for now, have a lovely weekend everyone !"


Sunday, 16 October 2016

Festival dell Oriente

Tervehdys vaan kaikille pitkästä aikaa !

 Nyt kun olen palannut niin sanotulta hermo ja lastenhoitolomalta, niin päätin sitten 
samalla rytinällä laittaa blogikirjoitukset Suomeksi. Jotenkin se nyt vaan tuntuu 
luonnollisemmalta kun Lontoovuosistakin alkaa olla aikaa reilut kuusi vuotta.
Eilen vieteteltiin rauhallisissa merkeissä 36 v. (kääk) synttäreitäni ja vaikka en ole koskaan 
ollut mikään kakun tekijä niin hykertelen vieläkin tyytyväisenä nimittäin hyvääpä oli ja taidan 
tehdä toistekin. Eilinen meni siis perheen parissa ja erinomaista kotitekoista ruokaa syöden. 
Maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni rukolasta ja saksan 
pähkinöistä tehtyä pestoa ja taidanpa kokeilla myös omassa keittiössäni. 
Laitan sitten reseptiä myöhemmin.


Täällä Barissa syys- ja lokakuussa järjestetään perinteisesti erilaisia messuja ja tänä vuonna 
mentiin Itämaisille messuille. Hintaluokka oli ehkä turhan korkea, 
mutta muuten tapahtuma oli tosi kaunis ja nähtävää olis ollut vaikka useammalle päivälle. 
Meillä oli tietenkin matkassa myös riiviöt, jotka ensimmäiset kaksi tuntia tunkivat kokoajan 
syliin ja kiskoivat itkukurkussa hihasta ja lahkeista ja vaativat päästä puistoon leikkimään. 
Sitten kun oli pienet vatsat täytetty ja jälkkäritkin syoty niin 
johan alkoi vauhti ja meininki ja ennen kaikkea minulle rauha hypistellä ja ihastella 
upeita käsitöitä ja vaatteita, katsella tanssiesityksiä ja maistella eksoottisia makuja.

 






Mukana olivat myös mieheni ihanat veljen pojat 


Parasta juhlissa oli kauniit värit ja lupa sotkea.


Mukaan tarttui muutama synttärilahja eli ruskea mieheni valitsema marokkolainen
laukku ja appiukon bongaama ihastuttava intialainen pikkutakki. Jos tähän väliin saa
vähän kehua niin voisin ylistää italialaismiestäni ja hänen isäänsä sillä
molemmilla on erinomainen maku naisten vaatteiden suhteen ja
vieläpä halu olla mukana ostoksilla.
Harvinaista herkkua sanoisin.


      Pakistanilaiset sandaalit ensikesäksi.


Kiitos niille jotka ehtivät ja vaivautuivat lukemaan, palailen pian toisenlaisissa asioissa.
Kaunista syksyä,
xxx


"Hello everybody, I'm back and alive but from now on I'll be writing my posts in Finnish. 
I promise to make translations for the ones who still want to come and visit my blog 
and obviously don't undertand a word in Finnish. 
Please stay with me !!
Yesterday I turned 36 years and I made my self a fabulous chocolate cake. 
We celebrated together with my family eating delicious food 
and enjoying good company.

Last week we went to The Eastern Festival which was organiced here in Bari on the coast 
not far from the city centre. We spent a wonderful, colorful day eating delicious spicy food, 
listening music and shopping. 
I wish a peacful Sunday for everyone and I  hope to here from you soon..."





Sunday, 1 March 2015

Goalkeeper's Daughter

Today was a lovely sunny Sunday in Bari so we decided to took our kids to play some football. 
My partner M plays every now and then with his friends and when he does he's a great goalkeeper.
I watched my daughter running hard after him, just like a shadow. She is clearly SO in love. So proud of his dad. What a pretty thing. I wonder if she'll ask to play more when she grows up. I wouldn't mind, any kind of sport is important. And after all I played football at the age of around 10-16 years and I've got so many good memories of those times.





...Well, maybe she'll need just a little more practise.
It was a lovely sunny day.