Saturday 31 December 2016

Onnellista Uutta Vuotta 2017

Joulu oli ja meni ja samoin jokseenkin sekava
ja väsyttävä vuosi 2016. Oikeastaan vuoden 2016 aikana olen myös
alkanut saamaan kadonneita voimiani takaisin ja nyt tuntuu taas siltä että
jaksaa painaa luovia hommia ja suunnitella tulevaa.
Postailin joulukiireiden aikaan jouluisia kuvia kotoota enkä viitsi 
enää joulukuvia laittaa kun uusi vuosikin on jo ovella.
Joulukiireiden touhuikkaampaan aikaan täällä Etelä Italiassa äidit joutuvat, saavat, 
miten sen nyt ottaa osallistua hyvinkin ahkerina lastensa päiväkodin juhlien järjestelyyn. Joulumyyjäisiin pitää leipoa, joulujuhlaan pitää leipoa ja lisäksi olla apuna lastentarhanopettajalle
kaikenlaisissa askareissa. En oikein vieläkään tiedä miten suhtautua tähän ja kahden pienen lapsen äitinä tunnen aikamoista helpotusta että joulu on ohi ja samoin kaikki nämä "vaatimukset".


Onneksi meille kotiin minulle avuksi pyyhälsi hellojen ääreen jo aikaisin aattona 
eräs vanhempi tuttavapariskunta. Minä huolehdin jälkiruokien laiton ja rouva pääruuat. Kaikenlaikkiaan meitä oli 13 pöytien ääressä illastamassa.
Italiassa perinteen mukaan jouluillallinen syödään klo. 20 aikaan illalla ja joulupukki tai lahjat tulevat vasta puolen yön aikaan...Yritä siinä sitten ainoana sanoa että mielestäni on vähän kohtuuttoman myöhään 2 ja 4 vuotiaille tämä aika. Lapset palloilivat siis tekemisen puutteessa koko päivän ja sitten
puolenyön aikaan väsymyksestä sekasin jaksoivat avata ehkä kaksi lahjaa.
Aamulla he heräsivät kiukkuisina ja tokkuraisina väsymyksestä ja lähtivät ihmettelemään lahjoja. Lahjoja oli liikaa, eivätkä lapset osaa edes arvostaakaan niitä. 
Jotenkin itse jouluaatosta jäi tänä vuonna huono maku suuhun.
Tätä ai auttanut päivän kestävä kuumeen sekainen vatsatauti 
heti joulupäivän jälkeen.

Tuli sellainen olo että ensi vuonna haluan jonnekin matkalle, 
tai sitten vaikka Suomeen jouluksi vähän rauhallisempiin tunnelmiin.
Oli miten oli löytyihän tästä joulusta myös paljon hyviä hetkiä ja yhdessäolemista.

Nämä poromuffinssit olivat tämän joulun hitti ja tein näit ensin päiväkodin myyjäisiin. 
Sitten näitä tilattiin kahteen kahvilaan ja lopulta tein vielä yhden satsin päiväkodin joulujuhlaan. Yhteensä viikon aikana tein 75 muffinssia. Seuraavalla viikolla piti leipoa vielä joulun piparit valmiiksi. Huh huh.



 Italiassa syödään jouluna paljon kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. 
Tein kokeilun tummasta suklaasta, kuivatuista appelsiineista, mantelista ja piparin paloista (appelsiini/kanelipiparit). Hyvää tuli !

 
Tältä näyttivät tämän jouluiset joulupiparini.


 Kuivattuja appelsiineja ja pomeloja ja traditionaalisia italialaisia mantelijauhoista valimistettuja super herkullisia Amaretti pikkuleipiä.




 Toinen joulun hitti oli tämä Zara Homesta tilattu puinen adventtikalenteri. Kuvakalenterin sijaan tämä oli ensimmäinen kalenteri jota tyttöni kiiruhti joka aamu avaamaan. Kääreissä oli tehtäviä (jouluaskarteluja), vinkkejä (kuuntele laulu...), loruja ja viestejä "tomera tontulta". 


 Joulun paras lahja tuli mieheltäni. 
Puinen WeWood kello <3




Mahtavaa rauhallista, onnellista ja touhukasta Uutta Vuotta 2017 kaikki rakkaat ihmiset !!

Happy New Year 2017 for everyone !!

1 comment: